119 x kiitos!

Lokakuussa tapahtui pieniäsuuria ihmeitä ja minut valittiin järisyttävän suurella äänimäärällä Orimattilan kunnanvaltuustoon. Aina kun asiaa ajattelen, olen sanattoman hämilläni ja ihmeissäni ja kiitollinen: ajatus siitä, että 119 ihmisellä on ollut yksi ääni annettavanaan ja he ovat valinneet antaa sen minulle. Ihan käsittämättömän hienoa.

Ehkä tuosta hämmennyksestäkin johtuen kirjoittaminen on jäänyt vähän paitsioon parin kuukauden aikana. Olen tutustunut ihmisiin, joiden kanssa seuraavan neljän vuoden aikana työskentelen ja yrittänyt parhaani mukaan opetella poliittisia kiemuroita, joita vaalitulos sai aikaan.

Päällimmäisenä asiana heti vaalien jälkeen nousi pintaan luottamuspaikkajako. Yhden hengen naisvoittoinen ja nuorin valtuustoryhmä oli ihmeissään kaikessa politiikan pyörteessä, johon vihreänä untuvikkona joutui. Erinäisten neuvottelujen ja laskutoimitusten ja tapaamisten ja konsultaatioiden jälkeen jo jossain vaiheessa vaikutti, että tulevat neljä vuotta voivat olla kovin vaikeat mutta onneksi yhteisen tekemisen vire löytyi ja aikuiset ihmiset hoitivat asian kotiin ilman suurempia tappeluita siitä, kenellä on vihreä lapio ja kuka on rakentanut komeimman hiekkakakun.

Itselleni esimerkiksi termi "tekninen vaaliliitto" oli täysin vieras ennen tätä elämänvaihetta. Myönnettäköön tässä vaiheessa, että kouluaikoina yhteiskuntaoppi oli fysiikan ohella aineita suoraan painajaisistani. Voisin kuvitella, ettei se minua kannattaneillekaan kaikille ole jokapäiväisessä sanavarastossa oleva käsite. Tässä siis selvennys (suoraan Wikipediasta eli kunnia sille jolle kunnia kuuluu):

"Vaaliliitto on kahden tai useamman puolueen tai muun ehdokaslistan vaaleja varten solmima liitto, jonka tarkoituksena on parantaa mukana olevien ryhmien asemaa siihen verrattuna, että ne toimisivat erillään.^[1] Erityisesti vaaliliittoja muodostavat pienet puolueet ja ryhmät, jotka muuten arvelisivat jäävänsä äänikynnyksen alle.

Vaaliliitot voivat olla motivaatioltaan ideologisia tai teknisiä. Ideologisessa vaaliliitossa toisiaan lähellä olevat puolueet tukevat toisiaan. Tekniseen vaaliliittoon voivat yhtyä puolueet, jotka eivät välttämättä ole toisiaan lähellä poliittisesti, mutta arvelevat itse voivansa hyötyä vaaliliitosta. 

Teknisiä vaaliliittoja solmitaan usein kunnanvaltuustoissa edustajia kaupunginhallitukseen ja lautakuntiin valittaessa."

Vihreät eli minä teki siis teknisen vaaliliiton Perussuomalaisten kanssa luottamuspaikkaneuvotteluissa. Ilman liittoa meille ei olisi tullut yhtään paikkaa esim. lautakunnissa mutta tällä sopimuksella saimme paikan sivistyslautakuntaan sekä muutamaan muuhun luottamusryhmään. Perussuomalaiset puolestaan hyötyivät puolikkaalla hallituspaikalla eli saivat kaupunginhallitukseen kaksi henkilöä koko neljän vuoden kaudeksi (ilman liittoa heille olisi kuulunut 2+1 paikkaa eli 2 henkeä kahdeksi vuodeksi ja 1 toiselle kahdelle vuodelle).

Mitään ideologista liittoa tämä sopimus ei siis sisällä. Meidän ei tarvitse olla asioista samaa mieltä tai äänestää yhteisesti. Kyseessä oli vain paikkajako ja matematiikka. Paikallislehtikin onnistui aika houkuttelevasti otsikoimaan jutun aiheesta ja varmastikin herätti keskustelua tämä liittoutuma. Mutta tämän ihmeellisempi asia se ei siis ole.

Itse pyrin aina olemaan avoin yhteistyölle enkä halua hylkiä mitään ryhmittymää tai henkilöä vain sen vuoksi, että he edustavat toisenlaista ajatusmaailmaa kuin minä itse. Päinvastoin: monesti tuo erittäin tervetullutta ja tervettä keskustelua ja kysymyksiä päätöksentekoon kun porukassa on monenlaisia mielipiteitä ja ihmisiä. Niin kauan kun muistetaan, että töitä tehdään Orimattilan ja kuntalaisten edun puolesta niin uskon, että tuloksiakin syntyy hyvässä hengessä.

Orimattilalaisuudesta

Tämän aamun Etlarissa oli mielenkiintoinen teksti heti kolmossivulla. Heidi Nikunen kirjoittaa Näkökulmassa otsikolla "Vain Orimattilalla oli oma aika". Kiinnostuin jutusta monestakin syystä. Ensinnäkin, enpä olisi muistanut, että ensi yönä siirrytään talviaikaan. Toiseksi, oli yllätys, että kesäaika on otettu virallisesti käyttöön Suomessa vasta 1981 (jolloin olin 3-vuotias). Mutta suurin herättäjä oli Orimattilan osuus tässä asiassa.

"Yhden kunnan kellokapina"tapahtui toisen maailmansodan aikaan kun koko Suomessa otettiin kokeiluun kesäaika. Siis kaikkialla paitsi Orimattilassa. Täällä ei suostuttu siirtymään toiseen aikaan, koska kesäaika oli paikallisten mielestä tarpeeton. Niinpä noin vuoden ajan muu maa kulki eri ajassa kuin Orimattila.

Tämä on niin uskomattoman ihastuttavan vihastuttavan orimattilalainen tarina, että sen on oltava totta. Tässä paikassa on jotain raivostuttavan rakastettavaa itsepäisyyttä, että en sellaista ole muualla kohdannut. Saman piirteen voi nähdä myös peräänantamattomuutena ja oman arvon tuntona. Ulkopuolinen kokee orimattilalaisuuden ehkä sisäänpäin lämpiävyytenä ja jääräpäisyytenä mutta uskon, että paikalliset myös puolustavat omiaan ja oikeuksiaan tarvittaessa sisukkaasti ja täydellä sydämellä.

Itse uskon tuovani Orimattilaan hiukan uusia tuulia, laatikon ulkopuolella ajattelua. Muutos ei saa olla itseisarvo, mutta ei myöskään paikallaan polkeminen vain "koska näin on aina toimittu". Asioita on välillä ihan tervettä kyseenalaistaa ja ravistella, mutta pitää mukana myös perinteitä ja hyväksi havaittuja toimintamalleja. Pyörää ei tarvitse keksiä uudelleen.

Itse painun nukkumaan ja mukautuneena orimattilalaisena siirryn talviaikaan. Jotain todella viehättävää tässä melko tuoreessa kotikaupungissani on. Miettikää nyt miltä kuulostaa sanoa olevansa orimattilalainen. Sehän on melkein kuin laulaisi =) Lalalei!

Liito-oravien asialla

Viimeiset viikot ovat olleet vähintäänkin mielenkiintoisia. Mukaan on mahtunut joitakin hetkiä kun kamelin selkä on notkahdellut mutta enimmäkseen hyviä keskusteluja, mieleenpainuvia kohtaamisia ja uusia ihania ihmisiä. Kampanjointi on vienyt minut mm. Orimattilan Eläkkeensaajien kokoukseen. Ihan mahtavaa: tuskin mistään muusta syystä olisin tuonne päätynyt kuin kuntavaalien myötä. Menin tilaisuuteen lähinnä kuunteluoppilaaksi koska kohderyhmä oli itselle hyvin tuntematon. Paikalla oli paljon ihmisiä, jotka ottivat minutkin lämpimästi vastaan mutta esittivätkin sitten todella tiukkoja kysymyksiä. Minun pelastus oli vieressäni istunut Kokoomuksen ehdokas, joka varmalla ammattitaidolla ja kokemuksella vastasi vaikeisiin kysymyksiin. Tuli todella blondi olo ja tilannetta vielä erikoisemmaksi teki se, että edustin "nuorisoa" kyseisessä tilanteessa, koska olin kymmeniä vuosia nuorempi kuin muut paikalla olijat!

Olin myös seuraamassa lähidemokratiaa käsittelevää keskustelutilaisuutta Lahdessa. Todella mielenkiintoista asiaa ja itse vakuutuin entisestään, että siihen suuntaan on mentävä. Mutta lähidemokratia vaatii ihan oman kirjoituksen eli siitä lisää myöhemmin.

Lokakuisena lauantaina vietettiin myös Orimattilan Kuntapäivää. Paikalla olivat puolueet sekä kunnan eri palvelut. Oli jokseenkin surkeaa huomata, että esillepanijoiden lisäksi todella harva kuntalainen oli löytänyt tilaisuuteen ja esitykset kaikuivat kuuroille korville. Olisi varmasti aiheellista jatkossa miettiä, mikä tuollaisten tilaisuuksien tarve ja funktio on. Itse kysyisin suoraan kuntalaisilta, millaisia tapahtumia he toivoisivat järjestettävän ja mitä kautta heille olisi mielekkäintä tutustua kunnan tarjoamiin palveluihin. Vai oliko kyse vain huonosta markkinoinnista?

Osallistuin myös Kehräämön 10 liikuntatapahtumaan ja Kantoliinaviikon kunniaksi otin Velman mukaan selkään lenkille. Ihanat naiset ja uudet ystäväni Siiri ja Selma toimivat tukijoukkoina: Siiri teki kestovaippakierrätyskankaista upean nelosen rintaani ja Selma tuli kaveriksi pikku peikkopoikansa kanssa kävelemään. Ihan mahtava sunnuntai ja pienet kannettavat saivat hymyn jokaisen vastaantulijan huulille.

Tänään sitten olin ensimmäistä kertaa perinteisessä vaalityössä eli kadulla kampanjoimassa. Jaoimme flyereita ja juttelimme ihmisille muiden ehdokkaiden kanssa. Ensimmäistä kertaa nyt myös konkreettisesti törmäsin niihin hyvin negatiivisiin ennakkoluuloihin ja asenteisiin, joista minua varoiteltiin kun leikkiin ryhdyin. On vaikeaa hymyillä ja jatkaa urhoollisesti keskustelua iloisella mielellä kun juttukumppanin asenne on seuraava:

"Vihreät on pilanneet koko Suomen. Sinäkin olet ihan varmasti kantanut liito-oravan paskaa meidän metsiin ja sitten otatte ne haltuun meiltä täysin viattomilta ihmisiltä. Te ette halua mitään muuta kuin ottaa kaikki valtion ja yksityisten metsät ja antaa kaikenmaailman matojen ja liito-oravien siellä mellastaa."

Yritä siinä sitten puhua lähidemokratiasta, avoimuudesta, kestävästä kehityksestä, Orimattilan palvelujen laadusta ja saatavuudesta. Aina keskustelu kääntyi liito-oraviin. Ihan tarkistin kotiin tultuani, että Vihreiden kunnallisvaaliehdokkaan oppaassa ei anneta apua kyseisiin tilanteisiin. Ja kuitenkin tällaisessa pienessä "persuvoittoisessa" maalaiskunnassa valtaosa väestöstä todennäköisesti kuittaa Vihreät juuri noin. Viherpiipertäjäkommunisteja, jotka välittävät vain liito-oravista.

Mitä tästä jäi käteen. Monelle orimattilalaiselle ainakin hyviä ruokareseptejä (inhoan paperisaastetta ja niinpä laitoimme meidän flyereiden kääntöpuolelle hyväksi havaittuja ruokaohjeita). Ehkä pieni vihertävä ajatuksensiemen niille vanhemmille isännille, joiden kanssa juttelin (sain hymyjä ja jopa vihjaisuja, että tällaisia ehdokkaita saisi olla enemmänkin!). Ja itselleni annoin lämpimät taputukset olalle rohkeudesta: on hiukan toista olla Vihreänä ehdokkaana Helsingissä kuin täällä. Siinä kestovaippakangasnumerooni pukeutuneena vasten kuutta paljasjalkalaista (ja ainakin alkuun hyvin vihamielistä) orimattilalaisisäntää olisi monelta mennyt liito-oravankakka housuun mutta hoidin mielestäni tilanteen hyvinkin mallikkaasti kotiin =)

Lapsellisena Orimattilassa

Olen kolmen lapsen äiti. Olemme asuneet Orimattilassa vähän yli kolme vuotta. Alle kolmevuotiasta kotona hoidettaessa saa Kelalta kotihoidontukea. Harmi, että myös kotihoidontuen määrä jatkaa samaa kolmosen linjaa eli summa alkaa kolmosella.

Orimattilassa isän tai äidin päätös palata vanhempainvapaan jälkeen työhön (jos sellainen onni on kuin työpaikka) on tehty helpoksi. Orimattila ei maksa kuntalisää kotihoidontuen päälle kuten monet muut kunnat. Vaikka puhutaan todella mitättömän kuuloisista summista (vaikkapa 150€/kk), voisi tämä olla juuri se ratkaiseva ero, jonka avulla moni vanhempi voisi jäädä kotiin hoitamaan lapsiaan, kunnes nuorin täyttää kolme vuotta.

Kuten kaikkialla Suomessa perhepäivähoidossa tikittää aikapommi: ala ei houkuttele nuoria ja nykyiset perhepäivähoitajat eläköityvät. Orimattilassa alle kolmevuotiaita ei edes huolita päiväkoteihin ja kaiken kaikkiaan hoitopaikat alkavat olla kiven alla. Sinänsä ainutlaatuinen päivähoitojärjestelmä ja subjektiivinen oikeus siihen ovat edistyksellisiä ja tasa-arvoisia mutta käytännössä systeemi ei anna valinnanvapautta vanhemmille. Koska kuntalisä vaihtelee kunnittain, lisää järjestelmä eriarvoisuutta ja erityisesti vähempituloiset kärsivät.

Ehkä johtuu humanistitaustastani mutta minun matikkapäällä ei päästä säästöihin, joita kunta laskee saavansa olemalla maksamatta kotihoidon kuntalisää. Käsittääkseni lapsen päivähoito maksaa kunnalle noin reilun 1000€/kk. Ymmärrän, että verotulojen kannalta vanhemmat olisi parempi pitää töissä. Mutta jos perheessä on useampia alle kouluikäisiä lapsia ja kuntalisän saamisen edellytykseksi asetetaan se, että kaikkien lasten on oltava kotihoidossa niin säästöä voi tulla kunnalle jopa tuhansia euroja kuukaudessa. Harvalla vanhemmalla tällä seudulla on niin suuret palkkatulot, että ne tuottaisivat veroina kaupungille tuon summan.

Asiaa hankaloittaa myös subjektiivinen päivähoito-oikeus. Koska kunnan pitää budjetoida subjektiiviseen päivähoitoon, ei voida budjetoida lisäksi mahdollisuuteen, että tämä oikeus jätettäisiin käyttämättä kuntalisän ansiosta. Tässä vaiheessa on blondin nostettava hiukan kädet pystyyn, koska mennään jo niin monimutkaisiin asioihin mutta en haluaisi luopua ajatuksesta pelkän budjetoinnin vaikeuden takia. Kai tästä olisi jossain vastaavankokoisessa kunnassa ennakkotapaus, josta voisimme ottaa esimerkin.

Jos Orimattila haluaa olla houkutteleva vaihtoehto nuorille lapsiperheille niin tässä olisi mahdollisuus nostaa sijoitusta harkintalistalla ainakin parilla pykälällä. Sen lisäksi, että kotihoidon kuntalisä toisi hyvinvointia ja tyytyväisyyttä jo olemassa oleville kuntalaisille, loisi se ulospäin mielikuvan lapsiperheistä huolta pitävänä ja perheitä arvostavana kuntana.

Vielä selvennyksen vuoksi totean, etten esitä että kaikkien vanhempien (lue: äitien) pitää jäädä kotiin hoitamaan lapsia vuosikausiksi ja unohtaa uransa. Uskon, että kaikki vanhemmat tekevät juuri niin kuin katsovat omalle perheelleen parhaaksi. Itsekin olen palannut työelämän pyörteisiin lasten ollessa noin vuoden ikäisiä. Mutta juuri tähän valinnan vapauteen kunnan pitäisi antaa mahdollisuus. Oli se sitten työhön paluu tai kotiin jääminen vielä hetkeksi.

Julkaistu Orimattilan Aluelehti, vko 42, Lukijan Sana

Suosynttärit

Pikkuinen esikoiseni täytti tänään 7 vuotta. Hurjaa. Vaikka tyttö on paljasjalkainen päijäthämäläinen, on hänen geeneissään kai vanhemmilta perittyä itäsuomalaisuutta: hän rakastaa metsiä ja järviä. Meillä on ollut tapana tehdä pieniä luontoretkiä lasten kanssa aina silloin tällöin ja kun nyt aloimme suunnitella syksyisiä synttäreitä niin ilokseni lapseni innostui luontosynttäreistä. Paikaksi valikoitui Mieliäissuon luontopolku, joka oli sopivan lähellä ja jossa emme vielä olleet käyneet ennen. Vuokrasimme lisäksi kodan polun varrelta, jossa voisimme rauhassa paistaa makkaraa ja kuivatella sateen sattuessa.

Kuinka ollakaan ilma kirkastui pitkästä aikaa suunnatessamme luontopolulle. Oli huikeaa nähdä suomaisemaa ja haistella sateen jäljiltä raikasta ilmaa niin lähellä kaupungin keskustaa. Lintutorni oli jännittävä, pitkospuita mentiin kieli keskellä suuta ja kaikille maistui kuuma kaakao, makkara sekä paistetut vaahtokarkit kodassa. Pienin kulki kantoliinassa selässä, muut loiskuttelivat urhoollisesti liejuisetkin paikat.

Voin suositella kaikille lämpimästi tällaista vaihtoehtoa HopLop-synttäreille ja ihan muuten vaan perheen yhteiseksi ajanvietoksi! Elämyksiä ei tarvitse lähteä etsimään kaukaa eikä tarvitse käyttää omaisuutta päästäkseen katsomaan upeita maisemia. Samalla lapset tutustuvat jo pienenä luontoon ja vaalimme lähiluontoa.

PS: Yllä siis ihana ideaali kaikille inspiraatioksi. Totuushan oli myös seuraavanlainen:

1. Yksi suurimmistä syistä luontosynttäreiden ideoinniksi oli laiskuuteni eli kun koko huushollin siivous ja leipominen ja 10 keskenkasvuisen kestitseminen ei liiemmin houkutellut, tuntui luontopolku entistä erinomaisemmalta vaihtoehdolta

2. Retki ei mennyt ihan niinkuin mielikuvissani. Olin kuvitellut mielessäni innokkaat ja uteliaat lapset ihmettelemässä hiljaa muurahaiskeon kauneutta ja kuuntelemassa tuulen suhinaa puissa. Todellisuudessa kakarat juoksivat hiki päässä keskenään kilpaillen, kinastellen ja kirkuen läpi koko polun välillä mutaan kompastuen ja mököttäen "kun tuo etuili". Eivät ne ehtineet varmaan edes huomata koko suota. Samalla pienin rimpuili kantoliinassa ja viskoi lapasia ja pipoaan suohon. Juomista ei tullut mukaan lähimainkaan tarpeeksi ja vaahtokarkit oli pahoja paistettuna.

Summa summarum: luontoon ei ehkä kannata kokemattoman mennä ison lapsilauman kanssa. Oletan meidän muksujen kyseessä olleen harjoituksen puutetta eli eiväthän ne ikinä opi miten luonnossa ollaan, jos sinne ei koskaan mennä. Nämä harjoitukset on kuitenkin syytä ehkä tehdä pienemmässä porukassa eli vaikka oman perheen kesken. Ja kun haluan mennä rauhoittumaan ja ihastelemaan luonnon kauneutta, menen sinne kahdestaan Canonin kanssa.

Sunnuntaikävelyllä keskustassa

Ihana auringonpaiste houkutteli ellei suorastaan pakottanut ulos d-vitamiinitankkaukselle. Siispä nuorimmainen rattaisiin, lenkkarit jalkaan ja menoksi! Tällä kertaa nappasin kameran matkaan kun ajattelin vangita linssin läpi näkymiä, joita vielä hiukan uusin silmin täällä katselen.

Positiivisia yllätyksiä kaupunki on tarjonnut mm. Lähdepuistolla. Tämä on minun puheissani "Salattu Helmi", koska löysimme sen lasten kanssa ihan sattumalta kun olimme asuneet kaupungissa jo yli vuoden. Viihtyisä, kaunis, vehreä paikka, jota ei "mainosteta" missään, vaikka paikka sijaitsee ihan keskustan tuntumassa. Pidän paljon myös enemmän luonnontilassa olevista "keitaista" mutta hyvin hoidetusta kaupungin puistosta tämä on erinomainen esimerkki.

Lähdepuisto

Siihen sitten keskustan osalta valitettavasti positiiviset huomiot jäävätkin. Kaupungin läpi virtaa (?) likainen pieni joki. Väristään huolimatta, vesi kaupungin keskustassa on mielestäni viihtyvyyttä lisäävä elementti, jota pitäisi vaalia ja "hyödyntää" kauniin ja viihtyisän keskustan luomisessa. Mutta Orimattilassa (lainaten ystävääni) "pyllistetään" joelle. Keskustaan rakennetaan marketteja, joiden takapihan ja parkkipaikat kääntävät selkänsä joelle ja sen ihan viihtyisille rantapenkereille.

Ihan vain esimerkki: jos kuumana kesäpäivänä haluat mennä jäätelölle Orimattilassa, mitä teet? Käyt ostamassa jäätelön kaupasta? Ihan ok, jos haluat nauttia sen parkkipaikalla seisten. Jos meinaat mennä nautiskelemaan tötteröstä mieluisampaan ympäristöön saat kävellä niin kauas että jäätelö on joko sulanut tai syöty. No entä jäätelökioski? Ainokainen kiska oli viime kesänä S-Marketin ovella. Vieressä pöytä ja pari tuolia ja kas, parkkipaikka. Todella viihtyisää.

Jäätelökioskin paikka

Meidän perhe lähtee Lahteen satamaan, kun haluamme istuskella mukavassa paikassa jäätelöllä tai kahvilla kesällä. Unelmoin viihtyisästä, vaikka ihan pienestäkin, terassista/kahvilasta joen rannalla, jonne olisi helppo mennä ja josta saisi pientä hyvää purtavaa, raikasta juomaa ja tietysti sitä jäätelöä. Tilaa olisi. Ja varmasti asiakkaita. Esimerkiksi upean Soile Yli-Mäyryn taidelinnan pihassa on iso terassi, johon voisi helposti kuvitella mielessään vaikka kerran viikossa kesäiltana toimintaa: tarjoilua, elävää musiikkia, taidetta, runoja, mitä mieleen juolahtaa! Viihtyisää oleskelua "kaupungin olohuoneessa", jollainen Orimattilasta puuttuu!

*Itse asiassa kävin ihan kyselemässä asiaa taidelinnasta kun se oli juuri sattumoisin avoinna ja sain erittäin positiivisen vastaanoton idealle =)

Keskustassa lojuu myös muutamia hylätyn näköisiä tontteja. Yksi tällainen on Heinämaantien varrella, hautausmaan lähettyvillä. Aukealle on rakennettu jonkinlainen skeittiramppi, jolla tänään sunnuntaina istuskeli lautansa kanssa yksinäinen nuori mies. Kysäisin, tietääkö hän onko tontille rakenteilla jotain ja ystävällisesti sain vastauksen, että jossain vaiheessa siihen suunniteltiin hautausmaan laajennusta. En halua olla epäkunnioittava mutta olisiko aiheellisempaa pohtia tulevaisuuden tekijöiden tarpeita kuin jo menneiden? Tuossa olisi huippupaikka vaikka yhdistetylle parkour-skeitti -puistolle. Nuoret varmasti tulisivat itse mukaan talkoisiin, jos saisivat olla suunnittelussa mukana alusta loppuun. Ja olisi paikka jossa hengailla sillanalustojen tai marketin tuulikaapin sijaan.

Yksinäinen skeittaaja

Olenko esteetikko kun kaipaan ympärilleni kauneutta ja viihtyisyyttä?

Yöllistä pohdintaa

Piti mennä ajoissa nukkumaan kun Velma on räkänokkainen ja heräilee puolen tunnin välein läpi yön eli äitiäkin vähän väsyttää. Tässä sitä kuitenkin istun ja aivot käy ylikierroksilla ajattelemisesta.

Olen miettinyt aika paljon viime päivinä mm. noita teemoja, joita tänne kirjoitin. Nimesin ne ensin vaaliteemoiksi mutta muutin sitten "sydämen asioiksi". Ne ovat asioita, jotka tuntuvat minulle tärkeiltä, joihin kaipaisin muutosta, jotka ovat elämääni. Riippumatta vaaleista tai politiikasta. En siis heitä niitä asioita mappi ööhön, kävi vaaleissa miten tahansa.

Käyn myös omassa päässäni argumentointia itseäni vastaan eli tavallaan valmistaudun perustelemaan kannanottojani. Kritiikkiä nimittäin varmasti seuraa. Kieltämättä itsekin näen miten saatan aiheuttaa toiveillani ja mielipiteilläni nahdollisen mielikuvan sateenkaaria paskovasta taivaanrannan maalarista. Tunnistin jopa itseni paljon parjatusta Niinistön Arjen tekoja (http://www.tavallisia.fi/) -kampanjasta.

Myönnän: minulla ei ole ratkaisumalleja syrjäytymisen ehkäisyyn tai jo syrjäytyneiden palauttamiseen takaisin aktiivisiksi yhteiskunnan jäseniksi. En tiedä miten kurjuus poistetaan, mistä löytyy rahat vanhusten huoltoon, kuinka lasten pahoinpitely tai perhesurmat ennaltaehkäistään, miten suomalaiset saadaan lopettamaan viinan juonti. Ja jos suoraan sanotaan, en usko Orimattilan kunnanvaltuutetun tällaisia asioita voivan poistaakaan maailmasta. Niinpä yritän lähestyä asiaa hyvin pienessä mittakaavassa. Sillä tavoin ja niillä eväillä jotka itse tunnen ja joihin itse voin sitoutua. Nykyään esim. järjestöt kamppailevat valtavasti, koska eivät saa ihmisiä mukaan toimintaansa. Vapaaehtoisia ei vain löydy. Eivät puolueetkaan vaikkapa kunnallisvaaliehdokkaita ole joutuneet potkimaan ympäriltään kauemmas, koska heitä niin sankoin joukoin olisi ilmoittautumassa.

Luulen, ettäosaltaan tämä osallistumattomuus johtuu siitä, että kynnys on tehty liian korkeaksi. Ihmiset pelkäävät ilmoittautua mihinkään mukaan koska uskovat sitoutuvansa johonkin valtavaan taakkaan, pitkäksi ajaksi, kaiken muun elämänsä uhraten. Ja näin se pahimmillaan ehkä onkin. Kokouksissa istumista harva se ilta ja sen vähäisenkin vapaa-ajan käyttämistä jossain ihan muualla kuin missä oikeastaan haluaisi olla.

Voisiko tässä toimia ratkaisuna kynnyksen hiominen hiukan matalammaksi? Eli ettei yritettäisikään ratkaista Suomen nuorisotyöttömyyttä kerralla vaan lähdettäisiin liikkeelle siitä, että jokainen voi tehdä jotain, ihan omien voimavarojen mukaan, omaan tahtiin, parhaaksi katsomallaan tavalla. lman suuria sitoumuksia ja sijoituksia. En minäkään jätä vaikkapa lajittelematta jätteitäni sen vuoksi, ettei se kuitenkaan pelasta maapallon valtameriä. Eli miksen voisi aloittaa yhteiskunnallista vaikuttamista vaikka sillä, että tervehdin naapureitani ja kysyn, mitä kuuluu? Ei siitä varmasti mitään haittaakaan ole. Ja ehkä siitä seuraa jotain isompaa ja parempaa jonain päivänä. Ainakin Niinistön kampanja on saanut paljon keskustelua aikaan ja se on jo positiivista!

Toisaalta: jos ei aseta visioitaan ja tavoitteitaan tarpeeksi korkealle, ei muutostakaan varmasti tapahdu. Siksi uskallan haaveilla ääneen viihtyisästä ja vihreästä Orimattilasta, jossa elää tasa-arvoisia, tasapainoisia ja onnellisia ihmisiä. Siitä lähdetään ja katsotaan millaisilla teoilla päästään aina pieni asken kohti visiota.

Teesi 3: Vihreä koti virkistää

Yhä suurempi määrä perheitä elää köyhyysrajan alapuolella. Ihmisiä syrjäytyy. Vanhustenhoito on surkeassa jamassa. Nuorisotyöttömyys kasvaa. Palvelut karkaavat kauas kasvukeskuksiin.

Nämä asiat eivät tapahdu "tuolla jossain niille toisille" vaan ovat arkipäivää ihan tässä meillä, naapurissa, lapsillamme, vanhemmillamme. En halua yhtään väheksyä näiden asioiden tärkeyttä, päinvastoin. Ihmisen perustarpeet täytyy tyydyttää ensisijaisesti.

Kuitenkin haluaisin tarkastella asioita myös vähän toisenlaisesta näkökulmasta. Uskon nimittäin, että ihminen on onnellisempi eläessään virikkeellisessä, osallistavassa, yhteisöllisessä ja jopa kauniissa ympäristössä. Uskon, että hyvät asiat, ajatukset ja aikeet keräävät luokseen lisää positiivista ja vaikuttavat kokonaisvaltaisesti myös epäkohtiin elämässä. Pienilläkin asioilla (suurten lisäksi) voi olla merkittäviä seurauksia. Tai vaikkei olisikaan niin ei niistä varmaankaan haittaakaan ole. Ystävällinen sana tai hymy voi pelastaa vastaantulijan huonon aamun. Tuttujen lasten hoitaminen kerran kuussa voi edesauttaa yksinhuoltajan jaksamista. Päiväkotiryhmän lauluvierailut vanhainkotiin voi tuoda aurinkoa monen ihmisen päivään. Kylän roskien keräys talkoot tai leikkipuiston kunnostus voivat olla todellisia yhteishengen kasvattajia ja ympäristön viihtyvyyden lisääjiä.

Teesi 2: Läpinäkyvä ei ole väritöntä

Viestinnän ammattilaisena ja avoimena ihmisenä arvostan läpinäkyvyyttä päätöksenteossa. Kuntapäättäjät ovat asemassaan siksi, että he edustavat kuntalaisia. Päätökset tulee tehdä kuntalaisten toiveiden pohjalta, kaikkien ääntä kuullen, aktiivista keskustelua käyden, avoimesti, osallistaen. Harva asia saa karvani nousemaan niin terhakkaasti pystyyn kuin suljettujen ovien takana tehdyt, hyvä-veli-systeemiin perustuvat sopimukset ja päätökset, joista vain ilmoitetaan (jos sitäkään) asianomaisille jälkeenpäin.
Itsekin olen hakeutumassa valtuustoon vain siksi, että olen kuntalainen siinä missä muutkin ja jos sinne saakka pääsen, pidän sitä sen merkkinä, että puhun monen orimattilalaisen äänellä.

Teesi 1: Tasa-arvoinen ei ole tasapaksu

Kaikessa toiminnassa pyrin tasa-arvoon, tasapuolisuuteen ja eriarvoisuuden poistamiseen. Näiden arvojen mukaisessa kunnassa haluan asua. Ihanteellisessa tilanteessa kaikilla kuntalaisilla on samanlaiset mahdollisuudet saada palveluja, toteuttaa itseään, elää ja viihtyä kotonaan ja ympäristössään. Käytännön tasolla tämä voi tarkoittaa vaikka esteetöntä pääsyä kauppaan (rampit pyörätuolilla, lastenvaunujen tai rollaattorin kanssa kulkeville sekä toimiva julkinen liikenne maaseudulta) tai mahdollisuuksia saada tukipalveluja tai osallistua vapaa-ajan toimintaan uskontoon tai muuhun asiaan katsomatta.