Suosynttärit

Pikkuinen esikoiseni täytti tänään 7 vuotta. Hurjaa. Vaikka tyttö on paljasjalkainen päijäthämäläinen, on hänen geeneissään kai vanhemmilta perittyä itäsuomalaisuutta: hän rakastaa metsiä ja järviä. Meillä on ollut tapana tehdä pieniä luontoretkiä lasten kanssa aina silloin tällöin ja kun nyt aloimme suunnitella syksyisiä synttäreitä niin ilokseni lapseni innostui luontosynttäreistä. Paikaksi valikoitui Mieliäissuon luontopolku, joka oli sopivan lähellä ja jossa emme vielä olleet käyneet ennen. Vuokrasimme lisäksi kodan polun varrelta, jossa voisimme rauhassa paistaa makkaraa ja kuivatella sateen sattuessa.

Kuinka ollakaan ilma kirkastui pitkästä aikaa suunnatessamme luontopolulle. Oli huikeaa nähdä suomaisemaa ja haistella sateen jäljiltä raikasta ilmaa niin lähellä kaupungin keskustaa. Lintutorni oli jännittävä, pitkospuita mentiin kieli keskellä suuta ja kaikille maistui kuuma kaakao, makkara sekä paistetut vaahtokarkit kodassa. Pienin kulki kantoliinassa selässä, muut loiskuttelivat urhoollisesti liejuisetkin paikat.

Voin suositella kaikille lämpimästi tällaista vaihtoehtoa HopLop-synttäreille ja ihan muuten vaan perheen yhteiseksi ajanvietoksi! Elämyksiä ei tarvitse lähteä etsimään kaukaa eikä tarvitse käyttää omaisuutta päästäkseen katsomaan upeita maisemia. Samalla lapset tutustuvat jo pienenä luontoon ja vaalimme lähiluontoa.

PS: Yllä siis ihana ideaali kaikille inspiraatioksi. Totuushan oli myös seuraavanlainen:

1. Yksi suurimmistä syistä luontosynttäreiden ideoinniksi oli laiskuuteni eli kun koko huushollin siivous ja leipominen ja 10 keskenkasvuisen kestitseminen ei liiemmin houkutellut, tuntui luontopolku entistä erinomaisemmalta vaihtoehdolta

2. Retki ei mennyt ihan niinkuin mielikuvissani. Olin kuvitellut mielessäni innokkaat ja uteliaat lapset ihmettelemässä hiljaa muurahaiskeon kauneutta ja kuuntelemassa tuulen suhinaa puissa. Todellisuudessa kakarat juoksivat hiki päässä keskenään kilpaillen, kinastellen ja kirkuen läpi koko polun välillä mutaan kompastuen ja mököttäen "kun tuo etuili". Eivät ne ehtineet varmaan edes huomata koko suota. Samalla pienin rimpuili kantoliinassa ja viskoi lapasia ja pipoaan suohon. Juomista ei tullut mukaan lähimainkaan tarpeeksi ja vaahtokarkit oli pahoja paistettuna.

Summa summarum: luontoon ei ehkä kannata kokemattoman mennä ison lapsilauman kanssa. Oletan meidän muksujen kyseessä olleen harjoituksen puutetta eli eiväthän ne ikinä opi miten luonnossa ollaan, jos sinne ei koskaan mennä. Nämä harjoitukset on kuitenkin syytä ehkä tehdä pienemmässä porukassa eli vaikka oman perheen kesken. Ja kun haluan mennä rauhoittumaan ja ihastelemaan luonnon kauneutta, menen sinne kahdestaan Canonin kanssa.

Sunnuntaikävelyllä keskustassa

Ihana auringonpaiste houkutteli ellei suorastaan pakottanut ulos d-vitamiinitankkaukselle. Siispä nuorimmainen rattaisiin, lenkkarit jalkaan ja menoksi! Tällä kertaa nappasin kameran matkaan kun ajattelin vangita linssin läpi näkymiä, joita vielä hiukan uusin silmin täällä katselen.

Positiivisia yllätyksiä kaupunki on tarjonnut mm. Lähdepuistolla. Tämä on minun puheissani "Salattu Helmi", koska löysimme sen lasten kanssa ihan sattumalta kun olimme asuneet kaupungissa jo yli vuoden. Viihtyisä, kaunis, vehreä paikka, jota ei "mainosteta" missään, vaikka paikka sijaitsee ihan keskustan tuntumassa. Pidän paljon myös enemmän luonnontilassa olevista "keitaista" mutta hyvin hoidetusta kaupungin puistosta tämä on erinomainen esimerkki.

Lähdepuisto

Siihen sitten keskustan osalta valitettavasti positiiviset huomiot jäävätkin. Kaupungin läpi virtaa (?) likainen pieni joki. Väristään huolimatta, vesi kaupungin keskustassa on mielestäni viihtyvyyttä lisäävä elementti, jota pitäisi vaalia ja "hyödyntää" kauniin ja viihtyisän keskustan luomisessa. Mutta Orimattilassa (lainaten ystävääni) "pyllistetään" joelle. Keskustaan rakennetaan marketteja, joiden takapihan ja parkkipaikat kääntävät selkänsä joelle ja sen ihan viihtyisille rantapenkereille.

Ihan vain esimerkki: jos kuumana kesäpäivänä haluat mennä jäätelölle Orimattilassa, mitä teet? Käyt ostamassa jäätelön kaupasta? Ihan ok, jos haluat nauttia sen parkkipaikalla seisten. Jos meinaat mennä nautiskelemaan tötteröstä mieluisampaan ympäristöön saat kävellä niin kauas että jäätelö on joko sulanut tai syöty. No entä jäätelökioski? Ainokainen kiska oli viime kesänä S-Marketin ovella. Vieressä pöytä ja pari tuolia ja kas, parkkipaikka. Todella viihtyisää.

Jäätelökioskin paikka

Meidän perhe lähtee Lahteen satamaan, kun haluamme istuskella mukavassa paikassa jäätelöllä tai kahvilla kesällä. Unelmoin viihtyisästä, vaikka ihan pienestäkin, terassista/kahvilasta joen rannalla, jonne olisi helppo mennä ja josta saisi pientä hyvää purtavaa, raikasta juomaa ja tietysti sitä jäätelöä. Tilaa olisi. Ja varmasti asiakkaita. Esimerkiksi upean Soile Yli-Mäyryn taidelinnan pihassa on iso terassi, johon voisi helposti kuvitella mielessään vaikka kerran viikossa kesäiltana toimintaa: tarjoilua, elävää musiikkia, taidetta, runoja, mitä mieleen juolahtaa! Viihtyisää oleskelua "kaupungin olohuoneessa", jollainen Orimattilasta puuttuu!

*Itse asiassa kävin ihan kyselemässä asiaa taidelinnasta kun se oli juuri sattumoisin avoinna ja sain erittäin positiivisen vastaanoton idealle =)

Keskustassa lojuu myös muutamia hylätyn näköisiä tontteja. Yksi tällainen on Heinämaantien varrella, hautausmaan lähettyvillä. Aukealle on rakennettu jonkinlainen skeittiramppi, jolla tänään sunnuntaina istuskeli lautansa kanssa yksinäinen nuori mies. Kysäisin, tietääkö hän onko tontille rakenteilla jotain ja ystävällisesti sain vastauksen, että jossain vaiheessa siihen suunniteltiin hautausmaan laajennusta. En halua olla epäkunnioittava mutta olisiko aiheellisempaa pohtia tulevaisuuden tekijöiden tarpeita kuin jo menneiden? Tuossa olisi huippupaikka vaikka yhdistetylle parkour-skeitti -puistolle. Nuoret varmasti tulisivat itse mukaan talkoisiin, jos saisivat olla suunnittelussa mukana alusta loppuun. Ja olisi paikka jossa hengailla sillanalustojen tai marketin tuulikaapin sijaan.

Yksinäinen skeittaaja

Olenko esteetikko kun kaipaan ympärilleni kauneutta ja viihtyisyyttä?

Yöllistä pohdintaa

Piti mennä ajoissa nukkumaan kun Velma on räkänokkainen ja heräilee puolen tunnin välein läpi yön eli äitiäkin vähän väsyttää. Tässä sitä kuitenkin istun ja aivot käy ylikierroksilla ajattelemisesta.

Olen miettinyt aika paljon viime päivinä mm. noita teemoja, joita tänne kirjoitin. Nimesin ne ensin vaaliteemoiksi mutta muutin sitten "sydämen asioiksi". Ne ovat asioita, jotka tuntuvat minulle tärkeiltä, joihin kaipaisin muutosta, jotka ovat elämääni. Riippumatta vaaleista tai politiikasta. En siis heitä niitä asioita mappi ööhön, kävi vaaleissa miten tahansa.

Käyn myös omassa päässäni argumentointia itseäni vastaan eli tavallaan valmistaudun perustelemaan kannanottojani. Kritiikkiä nimittäin varmasti seuraa. Kieltämättä itsekin näen miten saatan aiheuttaa toiveillani ja mielipiteilläni nahdollisen mielikuvan sateenkaaria paskovasta taivaanrannan maalarista. Tunnistin jopa itseni paljon parjatusta Niinistön Arjen tekoja (http://www.tavallisia.fi/) -kampanjasta.

Myönnän: minulla ei ole ratkaisumalleja syrjäytymisen ehkäisyyn tai jo syrjäytyneiden palauttamiseen takaisin aktiivisiksi yhteiskunnan jäseniksi. En tiedä miten kurjuus poistetaan, mistä löytyy rahat vanhusten huoltoon, kuinka lasten pahoinpitely tai perhesurmat ennaltaehkäistään, miten suomalaiset saadaan lopettamaan viinan juonti. Ja jos suoraan sanotaan, en usko Orimattilan kunnanvaltuutetun tällaisia asioita voivan poistaakaan maailmasta. Niinpä yritän lähestyä asiaa hyvin pienessä mittakaavassa. Sillä tavoin ja niillä eväillä jotka itse tunnen ja joihin itse voin sitoutua. Nykyään esim. järjestöt kamppailevat valtavasti, koska eivät saa ihmisiä mukaan toimintaansa. Vapaaehtoisia ei vain löydy. Eivät puolueetkaan vaikkapa kunnallisvaaliehdokkaita ole joutuneet potkimaan ympäriltään kauemmas, koska heitä niin sankoin joukoin olisi ilmoittautumassa.

Luulen, ettäosaltaan tämä osallistumattomuus johtuu siitä, että kynnys on tehty liian korkeaksi. Ihmiset pelkäävät ilmoittautua mihinkään mukaan koska uskovat sitoutuvansa johonkin valtavaan taakkaan, pitkäksi ajaksi, kaiken muun elämänsä uhraten. Ja näin se pahimmillaan ehkä onkin. Kokouksissa istumista harva se ilta ja sen vähäisenkin vapaa-ajan käyttämistä jossain ihan muualla kuin missä oikeastaan haluaisi olla.

Voisiko tässä toimia ratkaisuna kynnyksen hiominen hiukan matalammaksi? Eli ettei yritettäisikään ratkaista Suomen nuorisotyöttömyyttä kerralla vaan lähdettäisiin liikkeelle siitä, että jokainen voi tehdä jotain, ihan omien voimavarojen mukaan, omaan tahtiin, parhaaksi katsomallaan tavalla. lman suuria sitoumuksia ja sijoituksia. En minäkään jätä vaikkapa lajittelematta jätteitäni sen vuoksi, ettei se kuitenkaan pelasta maapallon valtameriä. Eli miksen voisi aloittaa yhteiskunnallista vaikuttamista vaikka sillä, että tervehdin naapureitani ja kysyn, mitä kuuluu? Ei siitä varmasti mitään haittaakaan ole. Ja ehkä siitä seuraa jotain isompaa ja parempaa jonain päivänä. Ainakin Niinistön kampanja on saanut paljon keskustelua aikaan ja se on jo positiivista!

Toisaalta: jos ei aseta visioitaan ja tavoitteitaan tarpeeksi korkealle, ei muutostakaan varmasti tapahdu. Siksi uskallan haaveilla ääneen viihtyisästä ja vihreästä Orimattilasta, jossa elää tasa-arvoisia, tasapainoisia ja onnellisia ihmisiä. Siitä lähdetään ja katsotaan millaisilla teoilla päästään aina pieni asken kohti visiota.

Teesi 3: Vihreä koti virkistää

Yhä suurempi määrä perheitä elää köyhyysrajan alapuolella. Ihmisiä syrjäytyy. Vanhustenhoito on surkeassa jamassa. Nuorisotyöttömyys kasvaa. Palvelut karkaavat kauas kasvukeskuksiin.

Nämä asiat eivät tapahdu "tuolla jossain niille toisille" vaan ovat arkipäivää ihan tässä meillä, naapurissa, lapsillamme, vanhemmillamme. En halua yhtään väheksyä näiden asioiden tärkeyttä, päinvastoin. Ihmisen perustarpeet täytyy tyydyttää ensisijaisesti.

Kuitenkin haluaisin tarkastella asioita myös vähän toisenlaisesta näkökulmasta. Uskon nimittäin, että ihminen on onnellisempi eläessään virikkeellisessä, osallistavassa, yhteisöllisessä ja jopa kauniissa ympäristössä. Uskon, että hyvät asiat, ajatukset ja aikeet keräävät luokseen lisää positiivista ja vaikuttavat kokonaisvaltaisesti myös epäkohtiin elämässä. Pienilläkin asioilla (suurten lisäksi) voi olla merkittäviä seurauksia. Tai vaikkei olisikaan niin ei niistä varmaankaan haittaakaan ole. Ystävällinen sana tai hymy voi pelastaa vastaantulijan huonon aamun. Tuttujen lasten hoitaminen kerran kuussa voi edesauttaa yksinhuoltajan jaksamista. Päiväkotiryhmän lauluvierailut vanhainkotiin voi tuoda aurinkoa monen ihmisen päivään. Kylän roskien keräys talkoot tai leikkipuiston kunnostus voivat olla todellisia yhteishengen kasvattajia ja ympäristön viihtyvyyden lisääjiä.

Teesi 2: Läpinäkyvä ei ole väritöntä

Viestinnän ammattilaisena ja avoimena ihmisenä arvostan läpinäkyvyyttä päätöksenteossa. Kuntapäättäjät ovat asemassaan siksi, että he edustavat kuntalaisia. Päätökset tulee tehdä kuntalaisten toiveiden pohjalta, kaikkien ääntä kuullen, aktiivista keskustelua käyden, avoimesti, osallistaen. Harva asia saa karvani nousemaan niin terhakkaasti pystyyn kuin suljettujen ovien takana tehdyt, hyvä-veli-systeemiin perustuvat sopimukset ja päätökset, joista vain ilmoitetaan (jos sitäkään) asianomaisille jälkeenpäin.
Itsekin olen hakeutumassa valtuustoon vain siksi, että olen kuntalainen siinä missä muutkin ja jos sinne saakka pääsen, pidän sitä sen merkkinä, että puhun monen orimattilalaisen äänellä.

Teesi 1: Tasa-arvoinen ei ole tasapaksu

Kaikessa toiminnassa pyrin tasa-arvoon, tasapuolisuuteen ja eriarvoisuuden poistamiseen. Näiden arvojen mukaisessa kunnassa haluan asua. Ihanteellisessa tilanteessa kaikilla kuntalaisilla on samanlaiset mahdollisuudet saada palveluja, toteuttaa itseään, elää ja viihtyä kotonaan ja ympäristössään. Käytännön tasolla tämä voi tarkoittaa vaikka esteetöntä pääsyä kauppaan (rampit pyörätuolilla, lastenvaunujen tai rollaattorin kanssa kulkeville sekä toimiva julkinen liikenne maaseudulta) tai mahdollisuuksia saada tukipalveluja tai osallistua vapaa-ajan toimintaan uskontoon tai muuhun asiaan katsomatta.