tiistai 27. elokuuta 2013

Twin Town -tapaamisen pohdintaa

Sain kunnian osallistua Orimattilan delegaatioon Twin Town -tapaamisessa Puolan Kobylnicassa heinä-elokuun vaihteessa, jossa kohtasivat nuoret ja aikuiset kymmenestä eurooppalaisesta kaupungista. Tapaamisen aiheena oli uusituva energia ja tässä ajatuksiani reissun tiimoilta (julkaistu Orimattilan Sanomissa 27.8.2013).


Ystävyyskaupungit uusien energiaratkaisujen äärellä

Orimattilan kaupungin eurooppalaisella ystävyyskaupunkitoiminnalla on jo pitkät perinteet. Kuinka hyvin kuitenkaan rivikuntalainen tuntee omakseen Twin Town –tapaamiset ja kulttuurienvälisen yhteistyön? Viime vuonna tapaaminen järjestettiin Orimattilassa, mutta jopa itseltäni, kaikenlaisesta kulttuurivaihdosta kiinnostuneelta, kyseinen tapahtuma meni lähes täysin ohi huomion.
Tänä vuonna olin onnekas kun pääsin mukaan Twin Town –tapaamiseen osana Orimattilan delegaatiota. Teemana ollut ”uusiutuva energia” tuntui omalta ja aloin valmistella aikuisten puheenvuoroa hyvissä ajoin keräämällä aiheeseen liittyvää materiaalia mm. sanomalehdistä.

Innovatiivinen vihreän kullan maa vai takapajula

Otsikoin ensimmäisen esitykseni dian ”Suomi uusiutuvan energian suunnannäyttäjänä”. Ei tarvinnut kovin paljon asiaan perehtyä, kun vaihdoin otsikon vikkelästi muotoon ”Suomi seuraa naapureiden jalanjäljissä”. Kummasti sitä on tuudittautunut sellaiseen uskoon, että täällä cleantechin luvatussa maakunnassa, innovaatioiden ja puhtaan luonnon sydämessä oltaisiin edelläkävijöitä myös vihreässä energiassa. Todellisuudessa tavoitteemme ovat kyllä korkealla mutta muut Euroopan maat, Saksa etunenässä, ovat meitä vuosia edellä uusiutuvan energian hyödyntämisessä.
Yksi Twin Town reissun parhaimmista puolista itselleni olikin ihan konkreettisesti näkeminen, miten muualla hoidetaan vaikka juuri energia-asiat. On erittäin terveellistä jäädä välillä itselleen kiinni ennakkoluuloista, niin syvältä kuin se itsetuntoa riipaiseekin. Olin vihreäsilmäisesti siinä mielikuvassa, että vaikkapa Puolan maaseutu ei voi juuri mitään opettaa meille pohjoiseen uusiutuvasta energiasta. Kun sitten bussin ikkunasta katseli joka toisen omakotitalon katolla olevaa aurinkopaneelia ja kymmeniä pelloilla pyörähteleviä tuuliturbiineja niin tunsi olonsa kovin pieneksi ja itsekeskeiseksi. 



Uskomukset ja tiedon puute kehityksen jarruina

Ehkä heikoimmassa tilanteessa maassamme on aurinkoenergia. Se on ainoa uusiutuvan energian muoto, jota valtio ei tue. Vaikka Suomea pidetään pimeänä maana, on meidän aurinkoenergian tuotantopotentiaali lähes sama kuin Saksan. Mahdollisuudet ovat suuret, sillä yhden hehtaarin aurinkopaneeli vastaa 330 hehtaarin metsäalaa energiantuotantopotentiaalissa. Auringosta säteilee kuitenkin 14,5 sekunnissa sama määrä energiaa kuin mitä ihmiskunta kuluttaa 24 tunnissa.
Pahin hidaste uusiutuvan energian kehitykselle ovat väärät uskomukset ja tietämättömyys. Tuoreen mielipidetutkimuksen mukaan 90% suomalaisista ja 87% kuntapäättäjistä kannattavat tuulivoiman lisäämistä. Kuitenkin parhaiten äänensä kuuluviin tuntuvat saavan tuulivoiman vastustajat melusaasteargumentteineen ja kauhukuvineen pilatuista maisemista. Mielipidemittauksen positiivisen tuloksen taustalla voi tietysti olla nimby-ilmiö eli tuulivoimaa kyllä kannatetaan, kunhan turbiineja ei rakenneta oman elinpiirin sisälle.
Tuskin kukaan tuulivoimaa kansallispuistoihin ja kesämökkien laiturin vierelle haluaakaan. Maalaisjärjellä turbiinien paikka on siellä, missä eniten tuulee ja missä niistä on vähiten haittaa. Lisäksi täytyy ottaa huomioon paikalliset erityispiirteet eli esimerkiksi talviolosuhteet. 
 

Emme näe metsää puilta

Uusiutuva energia yhdistetään helposti vain tuuleen ja aurinkoon. Suomessa kuitenkin puu on edelleen suurin uusiutuvan energian lähde. Kustannustehokkain polttoaine tulee hakkuualueiden jätepuusta eli risuista ja kannoista, kunhan keräys ja kuljetus saadaan järjestettyä hyvin. Käynnissä on myös hankkeita, joissa pyritään kehittämään laitoksia, jotka tekevät hakkeesta ja puun kuoresta biokaasua. Useat lämpölaitokset tarvitsevat hakkeen lisäksi fossiilista turvetta mutta Orimattilassa pärjätään uusiutuvalla polttoaineella.
 Paikallisia erityispiirteitä kannattaisi hyödyntää myös vihreän energian tuotannossa. Orimattilassa etsitään rahoitusta liiketoiminnan kehittämiseen, jossa hevosenlantaa voitaisiin hyödyntää lämmöntuotannossa teollisuuden ja asumisen tarpeisiin. Tässä voisikin olla yksi paikallinen markkinointivaltti tiedostaville nykyihmisille, vaikka ajatus ehkä haiskahtaa.
Käynnissä oleva Hämeen uusiutuvan energian tulevaisuus –hanke pyrkii osaltaan löytämään ratkaisuja paikallisiin energiakysymyksiin ja lisäämään tietoisuutta vaihtoehdoista. Orimattilan kohdalla esimerkiksi maatilojen biolämpölaitokset voivat olla hyvinkin realistinen malli. Uudet ratkaisut toisivat alueelle myös liiketoimintaa.

Vaatimattomuus lämmittää

Pohtiessani reissussa Suomen jälkeenjääneisyyttä uuden energian luomisessa tuli mieleeni myös ajatus, että ehkä vahvuutemme onkin jossain muualla. Sen sijaan, että loisimme vauhdilla lisää, keskitymme säästämiseen. Energiatehokas rakentaminen on Suomessa huipputasoa, varsinkin hankalat olosuhteet huomioon ottaen. Ei pidäkään väheksyä energian kulutuksen vähentämisen merkitystä puhuttaessa ympäristöystävällisemmistä ratkaisuista.
Paljon odotuksia kohdistuu Hennaan, josta on tarkoitus rakentua ekokaupunginosa. Epäilemättä rakentamisessa huomioidaan nollaenergiastandardit mutta tarvitaan paljon muutakin, jotta voidaan puhua oikeasta ekokaupungista. Henna tarjoaisi mahdollisuuden todellisiin innovaatioihin ja toivon todella, että siellä nähtäisiin aurinkopaneeleja, biolämpölaitoksia, viherkattoja ja jopa kuivakäymälöitä. Huikeita uutuuksia meillä mutta arkipäivää monessa muussa Euroopan kaupungissa.

Edessä loistava tulevaisuus

Twin Town toiminnan vahvuus on ihmisissä ja yhteistyössä. Keskustelut erilaisten ihmisten kanssa avartavat maailmankuvaa ja tutustumalla muiden yhteisöjen ja kuntien järjestelmiin voi saada uusia oivalluksia ihan arkipäiväisiinkin asioihin omassa elinympäristössään. Toisilta oppiminen kannattaisi hyödyntää myös meidän kaupunkia koskevissa ratkaisuissa. Miksi keksiä pyörää uudelleen kun voisimme kuunnella toisten onnistumisia ja erehdyksiä ja soveltaa opittua omiin oloihimme räätälöidyiksi ratkaisuiksi.
 Itselleni reissu merkitsi myös matkaa yllättävän lähelle. Koska lapseni ovat vielä pieniä, en arjessani kohtaa nuoria ja heidän ajatusmaailmaansa. Vaikka yhteinen aika Kobylnicassa nuorten kanssa oli harmittavan rajallinen, pääsin kuitenkin tutustumaan neljään upeaan nuoreen naiseen, jotka edustivat Orimattilaa parhaalla mahdollisella tavalla. Näiden rohkeiden, fiksujen ja itsevarmojen nuorten käsiin uskaltaa mielellään luottaa Orimattilan, Suomen ja maailman tulevaisuuden.
Toivottavasti Twin Town projekti jatkuu nykyistäkin sopimuskautta pidemmälle ja toiminta laajenisi myös varsinaisten tapaamisten väliselle ajalle. Vaikkapa sosiaalista mediaa hyödyntäen keskusteluihin pääsisi mukaan laajempikin kuntalaisedustus kuin seitsemän hengen delegaatio eivätkä aiheet rajautuisi vartin mittaisiin diasulkeisiin jossain luentosalin hämärissä. 


”Kaiken tämän puheen jälkeen tulevaisuus vaikuttaa teistä ehkä synkältä? Mutta ei huolta: kun vain toimimme oikein niin kaikki sujuu hyvin. Luottakaa meihin.” 
~ Orimattilan nuorten delegaatio ~

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti